Visio
Kansainvälinen yhteistyö ja vuorovaikutus on kahdensuuntaista. Jotta suomalaisten tanssitaiteilijoiden ja -ryhmien vientiä voidaan kehittää, täytyy Suomessa olla myös vastaanottavia tahoja ulkomaisille taiteilijoille ja teoksille. Avainasemassa on kyky vastaanottaa ulkomaisia vieraita, järjestää vierailuesityksiä sekä toimia yhteistyötahona pitkäkestoisissa projekteissa.
Toimivan kiertueverkoston puuttuminen on keskeinen tanssin saatavuutta, uusien yleisöjen löytymistä ja tanssiesitysten elinkaaren pidentämistä vaikeuttava tekijä Suomessa. Vaikka valtakunnallisesti on olemassa varsin kattava tanssitoimijoiden (aluekeskukset ja VOS-tanssiteatterit) verkosto, toimijat ovat melko pieniä, samoin kuin niiden resurssit koko maan kattavan kiertuetoiminnan organisointiin.
Ei ole realistista ajatella tanssitaiteen käyttöön uusia, sille sopivia esitystiloja eri puolille Suomea. Realistisempaa on pyrkiä luomaan edellytyksiä maanlaajuisen teatteriverkoston ja muiden kulttuuritilojen käytölle tanssin vierailunäyttämöinä. Olemassa olevien tanssiryhmien ja tanssin aluekeskusten resurssit eivät yksin riitä tanssin kiertuetoimintaverkoston kehittämiseen.
Suomen tanssikenttä ajaa tällä hetkellä voimakkaasti tanssin talon syntyä Helsinkiin. Helsingin kaupunki on kirjannut kulttuuristrategiaansa vuosille 2012-2017 ehdotuksen tanssin talon perustamisesta. Tanssin talo on tarkoitus toteuttaa laajana yhteistyöhankkeena siten, että valtiolla, kaupungilla ja alan keskeisillä toimijoilla on mahdollisuus osallistua sen toiminnan kehittämiseen.
Hyvin toimiva, synerginen ja asianmukaiset puitteet tarjoava tanssin talo vahvistaisi merkittävällä tavalla tanssin kenttää ja tehostaisi myös kansainvälistä toimintaa. Valmiit kansainväliset yhteistyöverkostot ja toimivat kotimaiset esittävän taiteen yhteistyökuviot ovat kuitenkin edellytys toimivalle tanssin talon organisaatiolle.
Tanssiareenalla on vuosien kokemus vierailuesitysten tuottamisesta ja laajasta yhteistyöstä eri kotimaisten toimijoiden kanssa sekä hyvät kansainväliset kontaktit. Suomessa tarvitaan tanssialan toimijoita, jotka toiminnallaan voivat vastata koko tanssialan kehityksen tarpeisiin.
Tanssiareenalla on mahdollisuus kehittää edelleen osaamistaan ja asiantuntijuuttaan. Edellytyksenä on kuitenkin, että yhdistyksen toiminta turvataan, jotta Tanssiareena voi olla mukana kehittämässä ja luomassa sisältöjä kotimaisen tanssikentän hyödyksi.














