
TANSSIAREENA
YHTEYSTIEDOT
IN ENGLISH
|
 |
AEROWAVES ESITYSILTA
Aerowaves on noin 30 Euroopan maan yhteistyöverkosto, joka valitsee vuosittain avoimesta katselmuksesta lupaavimmat teokset ja pyrkii edistämään näiden nousevien koreografien esiintymismahdollisuuksia ympäri Eurooppaa.
Vuonna 2010 Suomessa nähdään ensimmäistä kertaa Aerowaves -esitysilta, jossa yleisölle esitellään kolme nousevaa koreografia Saksasta, Italiasta ja Espanjasta.
La Macana on espanjalaisen Caterina Varelan ja kuubalaisen Alexis Fernándezin vuonna 2009 perustama tanssiryhmä, jonka kotipaikkakunta on Espanjan itsehallintoalue Galicia. Pariskunnan kaunis, parisuhteen syvyyksiin sukeltava duetto VEN on ihastuttanut katsojia ja kriitikoita virtaavalla liikkeellään ja virheettömällä tekniikallaan.
Silvia Gribaudin A corpo libero -freestyle on riemastuttavan ironinen tutkimusmatka naisen suhteesta kehoonsa ja vallitseviin kauneusihanteisiin.
POGOensemble on Dilan Ercenkin, Denise Temmen ja Tesse Temmen vuonna 2001 perustama ryhmä. Kakki kolme ovat valmistuneet Kölnin urheiluyliopistosta, eikä heillä ole varsinaista nykytanssikoulutusta. Yhdessä he ovat luoneet oman liikekielen, joka on julkean villiä ja raa’an fyysistä. Ja Ja der Jodok -teoksen teema kumpuaa Peter Bichselin Jodok lässt grüßen -lastenlorusta, jossa keskeistä on havainto ystävyyssuhteiden monimutkaisuudesta.
Esitykset:
Helsinki 11.9. klo 19 ja 12.9. klo 15.
Paikka Zodiak – Uuden tanssin keskus, Pannuhalli, Kaapelitehdas.
Tampere 14.9. klo 19.
Paikka Tanssiteatteri MD, Hällä-näyttämö.
Oulu 16.9. klo 19. Paikka JoJo – Oulun Tanssin keskus, Valve-sali.
Illan kokonaiskesto noin 70 min.
Tarkoituksena on luoda pysyvä konsepti, joka vuosittain tuo vähintään yhden esitysiltakokonaisuuden Suomeen.
Aerowaves -esitysilta kehittää kotimaisen kiertueverkoston käytäntöjä, jotka jatkossa edesauttavat niin kotimaisten kuin kansainvälisten nykytanssiesitysten kiertoa Suomessa.
Suomessa Aerowaves -esitysillan kiertueen järjestää Tanssiareena ry yhteistyössä: Tanssin aluekeskus Helsinki/ Zodiak – Uuden tanssin keskus, Sisä-Suomen tanssin aluekeskus & Tanssiteatteri MD ja Pohjoisen tanssin aluekeskus/ JoJo - Oulun Tanssin keskus.
Lippujen ennakkotilauksesta lisätietoja esityspaikkojen kotisivuilta: www.zodiak.fi, www.tanssiteatterimd.fi ja www.jojo.fi
Aerowaves - dance across Europe
|